Hyvä Ikä 2016 Blogi

17. lokakuuta 2016 14.10

Hillittömän kiinnostavat ja kivat Hyvä Ikä -messut 20–21.10.2016

Hyvä ikä-messujen konsepti on uudistunut. Monipuolisen näyttelyn lisäksi tarjolla on mitä ajankohtaisempia seminaareja ja paneelikeskusteluja sote-palvelujen valinnanvapaudesta, ikääntyneiden ihmisten kotona elämistä tukevasta omaishoidon kehittämisestä sekä teknologian hyödyistä ja käytettävyydestä. Vanhustyön keskusliiton (VTKL) ständillä pääsee tutustumaan käytännössä elämää helpottaviin digisovelluksiin ja sieltä saa myös opastusta tietoteknisiin kysymyksiin ihan aasta alkaen. Mainitut teemat sopivat yhteen VTKL:n vuoden Vanhustenviikon teemaan ”Tekee mieli oppia”, oppimiseenhan olemme oikeutettuja koko elämän. On hyvä muistaa, että vastoinkäymisistä ja harmeistakin voi oppia ja oppimisen ajatuksella on hyvä lähestyä myös itselle vieraita asioita.

Messuilla on myös kivaa. Viihdyttävien seminaarien ja julkkisesiintyjien (mm. Sami Hintsanen, Pirkko Mannola, Tiina Merkikanto) lisäksi tarjolla on kumpanakin messupäivänä muotinäytökset. Syyspukeutumisen lisäksi kiintoisaa on nähdä miten hoitoalan pukeutuminen on uudistunut ja miten nämä vaatteet ovat osa ulkomaanvientiä. Ei siis pelkkää valkoista ja vihreää enää hoitoalan vaatetuksessakaan. Messuille voi tulla kuulemisen ja katsomisen lisäksi myös osallistumaan eri keskusteluihin ja jos keskustelu ei tunnu luontevalta, voi osallistua tansseihin yksin muiden joukossa tai kumppanin kanssa. Tanssi ja laulu tekevät hyvää. Uskoakseni tulemme kuulemaan messujen juontolavalta myös Sami Hintsasen laulutulkintaa.

Messuilla on runsas joukko näytteilleasettajia eri aihepiireistä, joskin keskeisiä teemoja tänä vuonna ovat asuminen, aistit, hoiva, kuntoutus ja teknologia. Näyttelyssä samaa aihepiirejä edustavia organisaatioita on haluttu koota toistensa lähelle messukortteleihin, jolloin kävijälle voidaan tarjota kokonaiskuva edellä mainituista ikääntyneille ihmisille tärkeistä aihepiireistä. Monet haluavat ennakoida tulevia vanhuusvuosiaan ja ottaa selvää tarjolla olevista vaihtoehdoista ja hyvän elämisen edellytyksistä. VTKL:n koordinoiman RAY:n Eloisa ikä -ohjelman hyvistä toimintamalleista, kuten muistakin projekteista saa vinkkiä vapaaehtoistoimintaan osallistumisen mahdollisuuksista. Perjantaina Herra ja Rouva Eloisa liittyvät messuyleisön joukkoon ja keskustelevat hyvästä iästä, siitä mitä vanhuusikä on.

Satu Helin Vanhustyön keskusliitto 

Satu Helin

Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja
Vanhustyö-lehden päätoimittaja

 

 


Tervetuloa Hyvä Ikä -tapahtumaan!

Suomen laajin ikääntymisen tapahtuma tarjoaa tietoa ja ideoita arkeen ja hyvinvointiin, kuluttajille ja ammattilaisille.
Teemoina AISTIT | ASUMINEN | HOIVA | KUNTOUTUS | TEKNOLOGIA
20.-21.10. Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

TUTUSTU OHJELMAAN >>

HYVÄ IKÄ BLOGI

Hyvä Ikä 2016 avajaispuhe: Petri Pohjonen, Invalidiliitto
Petri Pohjonen,
pääjohtaja, Invalidiliitto / 20.10.2016

Hillittömän kiinnostavat ja kivat Hyvä Ikä -messut
Satu Helin,
toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto / 17.10.2016

Eläkeikä on elämänmuutos - valmennus auttaa uuden vaiheen alkuun
Saija Ohtonen-Jones,
Suomen Punainen Risti / 11.10.2016

Korjausneuvonta – jotta suomalaiset voisivat asua kodeissaan pitkään
Jukka Laakso, korjausneuvonnan päällikkö, Vanhustyön keskusliitto / 6.10.2016

Vertaistuen voima on valtava
Anu Jansson ja Marjo Pääkkö,
Ystäväpiiri-toiminta, Vanhustyön keskusliitto / 29.9.2016

Ikäihmisten kotikuntoutus on tutkitusti tehokasta
Tarja Kindstedt,
Muistikuntoutukseen erikoistunut fysioterapeutti, Suomen Fysiogeriatria Oy / 26.9.2016

Ikäihmiset palveluiden kehittäjinä
Marja-Liisa Nevala
, kehittämispäällikkö, Kauhavan Seudun Vanhustenkotiyhdistyksen Aijjoos-toiminta / 21.9.2016

Omaishoitajat sähköisiä palveluja kehittämässä – ikään katsomatta!
Opastava-hanke, Omaishoitajat ja läheiset -liitto / 14.9.2016

Älä jää muistipulminesi yksin
Heidi Härmä, Muistiliitto ry / 1.9.2016

Vanhuuteen voi varautua
Satu Helin, toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto / 16.8.2016

Ikääntyneillä on oikeus hyvään kuulemiseen – hanki apua ajoissa
Anniina Lavikainen, erityisasiantuntija, Kuuloliitto ry / 3.6.2016

Hyvä Ikä on täynnä mahdollisuuksia
Satu Helin, toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto / 18.3.2016